sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Yksityisviesteistä uutisiin - someilun tulevaisuus

Kuva: Lamput. (H. Veripää 16.1.2014)

Facebook

Olen käyttänyt facebookia sekä yksityisesti että organisaation viestijänä. Organisaation facebook-sivut ovat olleet nousussa, yksityissivuilla viestit ja seuraajat ovat vähentyneet. Nykyään hyvin vähän kirjoitetaan omista asioista, enemmän jaetaan uutisia. Suurin osa lukee viestit, pieni osa peukuttaa ja vain muutama kommentoi. Kommentoijat ja viestijät ovat enimmäkseen viestinnän ammattilaisia. Joku onkin sanonut, ettei osaa viestiä.

Facebookissa on paljon ryhmien sivuja, jotka vaativat aktiivisia vastuuhenkilöitä. Ryhmät muodostuvat yhteisöllisyyden pohjalta, esimerkiksi kaupunginosaryhmät ja hankesivut.

Mielestäni facebookin suosion hiipumisen syy on yksinkertaisesti aika ja kyllästyminen. Ihmiset väsyvät seuraamaan ja käyttämään facebookia. Lisäksi tietoturvasta on julkisuudessa ollut paljon tietoa. Pelätään, että yksityistiedot valuvat muualle. Mainoksilla on varmaankin ollut myös vaikutusta. Sosiaalisuus ei ole yksinkertainen asia, kaikki eivät ole sosiaalisia. Verkossa asioita on usein vaikea selittää ja korjata. Ihmisistä saattaa muodostua väärä mielikuva ja kateuttakin saatetaan tuntea.

Uskon, että tulevaisuudessa käytetään yhä enemmän yksityisviestinnässä pikaviestipalveluita. Pikaviestipalvelut muistuttavat enemmän keskustelua.

Some

Mielestäni somella on tulevaisuutta nopeana tiedon lähteenä ja asiantuntijaverkostona. Somessa voidaan tulevaisuudessa hoitaa esimerkiksi kauppa-asiointia. Mobiililaitteet helpottavat some-kanavien käyttöä.

Tietoa tuottavat yhä enemmän ammattilaiset. Suurin osa on edelleen tiedon seuraajia ja lukijoita.

Mielenkiintoista on seurata, miten some-kanavia käytetään ryhmien ja tapahtumien yhteydessä sekä mielipiteen muodostajina. Muuttuuko johtajuus verkostoissa vuorovaikutuksen avulla toimivaksi useamman henkilön yhteiseksi johtajuudeksi? Valtioissa, joissa sananvapautta on rajoitettu, some-kanavat ovat olleet henkireikä. Joskin some-kanavien käyttöä on alettu rajoittamaan ja seuraamaan.

Nähtäväksi jää lisääntyykö yhteisöllinen intohimo. Mitä mieltä sinä olet somen tulevaisuudesta?



Lisätietoa

Facebook ja verkkoyhteisöllisyyden tulevaisuus (Verkko haltuun!)

Facebook on out, tässä on teinien viestinnän tulevaisuus (IS)

Kaksi näkemystä facebookin tulevaisuudesta (HS)



Mikä on sosiaalinen media?

Sosiaalinen media, lyhenteenä some, on verkkoviestintä/virtuaaliympäristö, jossa viestitään vuorovaikutteisesti. Somessa voi liittyä ryhmään sekä perustaa omat sivut. Jokainen voi olla aktiivinen viestijä. Vuorovaikutteisuus tarkoittaa viestien lisäksi keskustelua, kommentteja, seurantaa ja tiedon jakamista.